sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Kuukausi uudessa talossa


Olemme asuneet kuukauden uudessa talossa ja pikkuhiljaa se alkaa tuntua kodilta. 
Nyt kun katson taaksepäin, kuukausi tuntuu olleen yhtä hullun myllyä...

Meillä on käynyt vieraita tasaisena virtana ja monet ovat kysyneet, olemmeko olleet tyytyväisiä päätökseemme muuttaa omakotitaloon. Läheiset ystävät ja sukulaiset ovat hämmästelleet valintaamme, sillä olemme olleet aina vannoutuneita kaupunkiasujia. Emme siis vain muuttaneet omakotitaloon, vaan myös pois pääkaupunkiseudulta. Minulle tähän asti on ollut ihan riittävä luontoelämys käydä Seurasaaressa ja jos mahdollista, olen vältellyt kehä kolmosen ulkopuolelle menoa.


Mutta nyt siis täällä luonnon armoilla. Osasin varautua siihen, että talossa on kylmää, mutta ei minusta ole villasukat jalassa eläjäksi (ei ainakaan tänä ensimmäisenä talvena). Ilmalämpöpumput korjasivat tilanteen ja nyt talossamme on tasaisen lämmin. Olen iloinen ja kiitollinen mökistämme, joka myös sijaitsee Lohjalla, josta olemme voineet käydä hakemassa polttopuita puuliiteristä. Polttopuita näyttäisi riittävän kesään asti, jolloin puusavotta edessä. Tosin puusavotta olisi ollut edessä joka tapauksessa, sillä mökiltä kaadettiin syksyllä puita...

Jätehuoltomme takkuilee ja on ollut vaikea arvioida, paljonko roskaa tuotamme (=paljon). Edessä on (taas) soitto Rosk'n Rolliin ja isomman jäteastian tilaaminen. Nyt meillä on jäteastia viikossa täynnä ja tyhjennys kahden viikon välein. Joten nyt mietimme aina sen toisen viikon, mihin tungemme roskapussit ja odotamme roskakuskia kuin kuuta nousevaa... 

Edellisessä taloyhtiössä ei ollut huoltoyhtiötä, joten esim. lumen luonti tai hiekoitus ei tullut yllätyksenä. Mutta sään sahatessa pakkasen ja plussan välillä, hiekka on uponnut hetkessä jään alle.  Edellisessä taloyhtiössämme maa oli tasamaata, joten luistelutyylillä selvisi hyvin näillä keleillä... Täällä on alaspäin viettävä tie, joka on kuin kalteva luistinrata ulko-ovelta parkkipaikalle. Kekkilän hiekoitusmurske on ollut ihmeaine, joka toimii juuri niinkuin sen on luvattu toimivan. Se jää kellumaan veden pinnalle ja kun yöllä pinta jäätyy, murske on juuri oikeassa paikassa eli jään pinnalla.

Työmatkan pituus on ollut positiivinen yllätys, google mapsin mukaan se piteni 12 minuuttia (18 min -> 30 min) . Meitä peloteltiin ruuhkilla, mutta ruuhkia emme ole nähneet. Länsiväylä & Kehä II (aiempi työmatka), ovat huomattavan paljon ruuhkaisempia kuin Turuntie. Olen nauttinut äänikirjoista ja joskus matka tuntuu loppuvan liiankin lyhyeen, kun kirjassa on jännä paikka. Storytel on ollut hintansa arvoinen ja kirjavalikoima on laaja, jonossa odottaa monen monituista kirjaa.

Asumiskustannukset... Yhtiövastike jäi pois, tilalle tuli mm. lämmityskulut (sähkölasku), vesilasku ja jätehuolto. Kiinteistövero ja kunnallisveron nousu. Bensaa kuluu enemmän ja kilometrejä kertyy. Työmatka suuntaansa 44 km, aiemmin 16 km eli 28 km / suunta lisää matkaa. Tosin olemme mieheni kanssa samassa työpaikassa eli kuljemme työmatkat yhdessä ja teemme myös etäpäiviä... 

Asumismukavuus... Reilusti yli tuplaten asuinneliöitä, iso keittiö, erillinen olohuone, takkahuone, kunnolliset tilat trimmaukseen, autoille parkkipaikat talon vieressä... Pihasta puhumattakaan, iso aidattu piha koirien ja lasten temmeltää, puutarha, grillikota, leikkimökki, maakellari, omenapuutarha marjapensaineen...

Ja mistä kaikki alkoikaan... Tyttäreni muutti tänne Lohjalle syyskuussa & kaipasimme muutosta elämäämme. Päätöstä vahvisti, että meillä on mökki täällä suunnalla.

***

Parempaa päätöstä tälle vuodelle tuskin olisin osannut toivoa, oma tupa, oma lupa ja ikioma puuhamaa...



perjantai 29. joulukuuta 2017

Radon ja veroprosentti


Mitä yhteistä on radonilla ja veroprosentilla? Ei yhtään mitään, paitsi että radonin testisetti ja uudet verokortit tulivat tämän päivän postissa.

Edellisessä asunnossamme oli radonia ja se korjattiin tuulettimella asuttuamme siellä 15 vuotta... Vahingosta viisastuneena ja radonilla jo valmiiksi kyllästettynä ajattelin mittauttaa radon arvot nyt heti kun muutimme sisään.

Postinumerohaulla STUKin sivuilla näyttäisi että oletusarvona täällä pitäisi olla vähemmän radonia kuin edellisellä asuinalueellamme.


Verokortti sai minut ottamaan taskulaskimen käteeni ja tuntemaan itseni Aku Ankaksi Ankkalinnassa: "KÄÄÄK!" Espoon veroprosentti on 18 kun Lohjalla 20,5...



No onneksi ostin ammeeni ennen tätä uutista, muuten olisin varmaan tyytynyt isoon muovisaaviin...

Miehen "lomapäivä"


Mieheni on saanut saunan maalattua ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen.



Kiuas vai kevyttakka...? Kylvystä olisi mukava katsella takkaa... Kevyttakka lämmittää huoneen nopeasti (plussaa), mutta jäähtyy nopeasti (ei haittaa)... Tilassa on lattialämmitys, joka on syksyn koleina päivinä ja talven pakkasilla plussaa.


Ex-saunan, nykyisen kylpyhuoneen seinän takana pieni takkahuone (josta eilen savustin mieheni ja taloni onnistuneesti...). Yritän päästä sopuun tuon takan kanssa joskus kun olen yksin kotona...


Tuolin takana näkyvä ovi johtaa kylmäkellariin, joka pitäisi siivota ja miettiä, mihin käyttöön se on sopiva... Kellarihuoneen keskellä on talon oma kaivo, josta saa puutarhavedet kesäisin.


Trimmaushuoneen olen saanut kuntoon jo aiemmin, hyllyjä tarvitsen tavaroille, mutta muuten tuo tuntuu toimivan ok.


Yläkerrassa sain eilen illalla järjesteltyä talvehtivat pelargonit, verenpisarat jne kukkahuoneeseen. Sen lähtölämpötila oli 22 astetta, mutta kun laitoin oven kiinni, lämpö on tippunut 19 asteeseen, mistä se saisi laskea vielä hiukan... Lämmöstä tuli mieleeni, että kellarin seinään käytiin tänään poraamassa reikä, mutta ilmalämpöpumpun asentaja on teillä tietämättömillä.



tiistai 26. joulukuuta 2017

Saunaremontti on alkanut


Kellarin sauna on iso, mutta mutta...
Se on nuhraantunut, eikä vastaa toiveitamme oikein mitenkään...
Ammetta kävimme katsomassa, se oli 40% alennuksessa, kiertelimme muutkin mallit läpi, mutta tämä oli mukavasti kahden istuttava, joten laitoimme sen tilaukseen... Sen pitäisi tulla tammikuun puolessa välissä, joululahja minulta minulle.


Tarmon puuskassa päätin, että teemme saunaremontin nyt kun miehelläni on viikon loma. Mieheni aloitti lauteiden irrottamisen ja itse laitoin seinän toisella puolella olevan takan palamaan => iso virhe. Ilmeisesti piipussa oli ilmalukko ja kiukaasta saunan puolella alkoi pursuta savua. Savustin mieheni ja siinä sivussa koko talon... Kukaan ei saanut häkämyrkytystä ja selvisimme ilman savusukeltajia. Ehdotin miehelleni taktista kahvitaukoa... 


Savustuksesta toivuttuaan, mieheni sai lauteet irti melko helposti, haastetta tuotti paikoilleen hitsattu metallikehys, mutta rautasahalla sekin napsahti osiin ja ulos...


Nostin (mieheni nosti) kiukaan pois paikoiltaan ja uh huh... Siivosin pahimmat ja suojasin lattian, huomenna vuorossa seinien maalaus...




Eilen ahkeroin kellarissa


Ennen ja jälkeen (keskellä tönöttää ilmalämpöpumppu asennusta odotellen)


Alla minun varastoni...


Ennen ja jälkeen (älkää sanoko mitään, kyllä sitä on siivottu)...


Tänään sain takkahuonetta hieman laitettua... Sohvalle suojat koiria varten, pari kellarin pahvilaatikoista löytynyttä tyynyä ja matto... Kukkia ikkunalaudalle & kukkavalon. Verhon takkahuoneen ja kodinhoitohuoneen väliin sekä kirahvit hyllyn päälle. Löysin laatikoista myös läppärini tuplapiuhan ja sain senkin seinään...


sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Joulu


Kun muutimme tänne marraskuun viimeisellä viikolla, tavoitteena oli, että talo on asuttavassa kunnossa jouluna. Täytyy itsekin hieman hämmästyneenä myöntää, että talo on nyt asuttavassa kunnossa. Koirat ovat löytäneet omat suosikkipetinsä, Bruno (kuvassa) on valloittanut vanhan petinsä, Jedi nukkuu kirjastotilassa lattialla, Zorro pedillä, joka on sänkyni vieressä ja Rousku sängyssäni...


Kirjani ovat löytäneet paikkansa, vaikka eivät ehkä kuitenkaan lopullista järjestystään, ne on vain purettu laatikoista... Mutta ne ehtii järjestellä myöhemminkin. Tiedän kyllä itse, missä mikäkin kirja on, vaikkei mieheni sitä uskokaan...


Kellarin saunaan sain ammeen koirille (iso plussa) ja olemme jo ostaneet maalit, uuden suihkun ym,  jotta voimme rempata tilasta sellaisen kuin siitä haluamme. Nähtäväksi jää, saammeko sen ennen uutta vuotta valmiiksi. Tassuamme on tilauksessa ja tulee varmaan vasta ensi vuoden puolella.


Kellarissa (mieheni tuleva kuntosali), on vielä laatikoita vaikka kuinka paljon... Valitettavasti ne ovat minun rojujani, lähinnä kukkaruukkuja ja koiratavaraa... Olen pyhästi luvannut siivota tavarani ensi sijassa pois tuosta tilasta...


Kunhan vain saisin laitettua ne varastohuoneeseen, joka on pyhitetty kukka- & koiraroinalleni... Valitettavasti varastoni pursuilee jo valmiiksi tavaraa... Tarvitsen siis pienen ihmeen, jotta saan kaikki paikoilleen...


Sali on melko valmis...


Paperipinot odottavat siivoojaansa...


Tauluja ja lamppuja pitää vielä miettiä, mutta sen ehtii onneksi myöhemminkin...



Työhuoneeni on melko mallillaan



Ja niin joulu tuli kuin tulikin...



Pojat kantoivat kellarista vuodesohvan lastenhuoneeseen jouluaterian myötä ja niin rauhoituimme joulun viettoon...

Pikkuhiljaa...


Tuomas ja Emilia olivat kyläilemässä perjantaista sunnuntaihin, mikä oli ihanaa pitkästä aikaa.


Lasten innostamana kannoin kasvini yhteen yläkerran makuuhuoneista ja sisustin vaaleanpunaisen huoneen lastenhuoneeksi.


Jätehuoltomme takkuaa yhä hieman, mutta saimme tuon pikkuroskiksen vaihdettua isompaan ja nyt jäteastian tyhjennys melkein sujuu nikottelematta. Sanoisin, että Rosk'n Roll toimii yhtä hyvin Lohjalla kuin Posti Espoossa.


Talomme kadulta kuvattuna


Työhuone on valmis, vaikkakin kirjanpito odottaa tekijäänsä pinoina... Mutta voin istua palmun alla halutessani, mikä on tietysti plussaa.


Takkahuone on yksi suosikkihuoneistani, jossa nytkin naputtelen tätä blogia... Ikkunalaudalle mahtuu vielä kukkia, joita pitäisi kantaa alas...


Tirppani (kanarialintu siis) uusi koti, johon pitäisi tuoda luonnonoksia. Sohva on kierrätyssohva esikoiseltani, mutta sopii loistavasti takkahuoneeseen.


Mainio löhöilynurkka takkatulen lämmössä...


Takkahuoneen takka on varaava ja pitää hyvin lämmön, kun muistaa polttaa pesällisen aamuin illoin. Pesaisin uuninluukkujen ikkunat, mutta nautin takasta eniten, kun luukut ovat auki...